Olen ohjannut pilatesta vuodesta 2015, ja 2018 lähtien olen toiminut ammatissa päätoimisesti. Ohjaan tunteja Helsingissä ja online.
Tutustuin mattopilatekseen jo 2000-luvun alussa vaikeasti selkäkipuisena yliopisto-opiskelijana. Pääsin harjoittelun avulla eroon kivuista ja löysin uuden järjen liikkumiseen. Vieläkään en aina tahdo uskoa, miten vahvaksi pilates on minut tehnyt! Silti pilatesohjaajana olen aina myös itse oppilas ja harjoittelija, ja opin uutta päivittäin.
Suoritin ensimmäisen mattopilates-
Ohjauksessani korostuu klassinen pilateksen tuntemus, tieto-taito ja usko pilateksen muutosvoimaan. Tunneilla pyrin huomioimaan jokaisen harjoittelijan tarpeet ja tavoitteet, ja auttamaan heitä eteenpäin toisinaan luovasti, mutta aina tarkoituksenmukaisella tavalla.
Pilates on kiinteä osa elämääni jonka ympärille arki rakentuu. Harjoittelun, ohjaustyön ja pilateksen opiskelun ohella olen mm. innokas retkipyöräilijä ja talviuimari.
Ohjauskielet: suomi ja englanti
We serve you also in English